Rejatek Oy:n historia

 

Toiminta on aloitettu ammattikoulun ohella elinkeinonharjoittajana. 

Hiekkapuhallus- ja  metallitöillä rahoitettiin opiskelu ja oma auto.

Armeijan jälkeen olin toisen yrityksen palveluksessa ja iltaisin tein alihankintatöitä.

Iltatöiden määrä kasvoi huomattavan suureksi, jonka seurauksena perustettiin toiminimi

vuoden 2002 alussa. Päivätyöt vaihtuivat samalla alihankinta- ja asennuspalveluksi.

Näin ollen jäin pois toisen yrityksen palkkalistoilta, jatkoin kuitenkin alihankkijana.

Asiakaskunta ja tilaukset kasvoivat niin suuriksi, että

päätettiin perustaa osakeyhtiö.

Vuoden 2003 helmikuussa toiminimi muutettiin Rejatek Oy:ksi.

Tilauksia satelee tasaisesti. Yritys on pidetty  ns. "yhden miehen pajana",  tämä antaa eräänlaista

vapautta harjoittaa eri toimintoja.

Vuoden 2006 alussa alihankintatyöt paikallisille yritykselle lisääntyivät. Kalenteri täyttyi uuden alihankintasopimuksen 

johdosta vuodelle 2007

asti. Alihankintatöiden välissä on  pyritty tekemää kaikki muut pienemmät yksittäiset projektit.

Töiden lisääntyessä tuli tarve myös lisätilalle. Syksyn 2007 aikana tehtiinkin lisää verstastilaa reipas 250 m2 sekä maalaustöitä varten oma halli.